
Nuortenkoti Peppi
Nuortenkoti Peppi on Karjaalla sijaitseva 13–17-vuotiaille tytöille suunnattu erityistason sijaishuoltoyksikkö. Meille sijoitettujen nuorten haasteet liittyvät muun muassa tunnesäätelyyn, sosiaalisiin suhteisiin, koulunkäyntiin sekä voimakkaaseen psyykkiseen oireiluun ja neuropsykiatrisiin haasteisiin.
Työ Nuortenkoti Pepissä
Työtämme ohjaa kolmivaiheinen toimintamallimme, jossa työotteemme on vakauttavaa, kuntouttavaa ja uudelleen suuntaava, ja jossa nuori perheineen on keskiössä. Tarjoamme turvallisen, kunnioittavan ja rakastavan kasvuympäristön, jossa nuoret voivat kohdata ja käsitellä haasteitaan, vahvistaa itsetuntoaan ja löytää itselleen merkityksellisen suunnan tulevaisuuteen.
Nuortenkoti Pepissä tyttöerityinen työ pohjautuu sukupuolisensitiiviseen työotteeseen, jossa huomioidaan tyttöjen erityiset tarpeet ja elämäntilanteet. Korostamme sitä, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla tyttö tai nainen, ja työskentelymme perustuu vahvasti naistutkimukseen ja naiseuden moninaisuuden ymmärtämiseen. Arkeamme ohjaa yhteisöllisyys, yksilöllisyys ja toiminnallisuus, joiden päälle arjen toimintaa rakennetaan.
Toimintaamme ohjaavat arvot ovat yhteistyö, rakkaus, rohkeus ja turva ja ne näkyvät kaikessa tekemisessämme. Työntekijämme ovat koulutettuja sosiaali-, terveys-, opetus-, ja kuntoutusalan ammattilaisia. Meillä työntekijöistä pidetään hyvää huolta, jotta he voivat puolestaan tarjota parasta mahdollista tukea nuorille ja heidän perheilleen.
Teemme tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa ja voimme järjestää opetusta myös yksikössä.
Paikkatiedustelut: Jenny Poutiainen, toiminnanjohtaja, 0451301883
Mistä työmme rakentuu?
Teoreettinen viitekehys
Kuntouttava työmme pohjautuu Seelan kolmivaiheisen toimintamalliin, joka nojautuu suhdeperustaiseen työhön terapeuttisen- ja sosiaalipedagogisen orientaation kautta.
Kolmivaiheinen toimintamallimme antaa vankan pohjan kaikelle toiminnallemme, ja ohjaa vakauttavaan, kuntouttavaan ja uudelleen suuntaavaan työotteeseen. Toimintamalli luo arkeen selkeyttä ja tavoitteellisuutta, jossa nuori perheineen on aina keskiössä.
Nuortenkoti Pepissä huomioidaan nuoren yksilölliset tarpeet ja annetaan mahdollisuus vaikuttaa omaan arkeen. Jokaiselle nuorelle laaditaan yksilöllinen viikko- ja päiväohjelma, joka tukee arjen hahmottamista ja hyvinvointia. Yhteisöllisyyttä ja osallisuutta vahvistetaan viikoittaisilla nuortenryhmillä ja yhteisökokouksilla. Toiminnallisuus on keskeinen osa arkea ja yhteiset kokemukset ja mielekäs tekeminen vahvistavat nuoren itsetuntoa ja sosiaalista toimintakykyä: nuortenkodilla tarjotaan monipuolista ja mielekästä viriketoimintaa, mukaan lukien sosiaalipedagoginen hevos- ja eläintoiminta. Nuoren tilanteen kehittymistä seurataan toimintakykymittariston avulla.
Omaohjaajatyö
Nuortenkoti Pepissä on Seela Sijaishuolto Oy:n omaohjaajatyöskentelyn malli, joka on luotu STM:n sijaishuollon laatukriteerien (2019) pohjalta. Jokaisella nuorella on 2 omaohjaajaa, joista vähintään toisella on korkeakoulututkinto. Omaohjaajatyö on suunnitelmallista ja säännöllistä. Omaohjaaja-suhteesta luodaan nuorta tukevaa ja kannattelevaa, mikä tarjoaa mahdollisuuden nuoren psyykkiseen ja sosiaaliseen kuntoutumiseen. Lapsella on oikeus viettää säännöllisesti aikuisen kanssa kahdenkeskeistä aikaa sekä lupa kiinnittyä nuoren itse tärkeäksi kokemaan aikuiseen. Nuoren omaohjaajat pitävät säännöllisesti yhteyttä lapsen perheeseen kertoen lapsen kuulumisista, arjen sujumisesta, koulunkäynnistä jne. Omaohjaajat ottavat vanhemmat mukaan nuoren hoitoon ja kasvatukseen, sillä heillä on paras tieto- ja kokemuspohja elämästä lapsensa kanssa.
Perhetyö
Nuortenkoti Pepissä on käytössä Seela Sijaishuolto Oy:n perhetyön malli. Seelan perhetyön mallin tavoitteena on luoda luottamuksellinen ja ammatillinen suhde niin, että perhetyössä vahvistetaan aktiivisesti perheen omia voimavaroja ja toimintakykyä. Perhetyön sisältö, tapaamisten tiheys ja kesto räätälöidään aina perheen tarpeiden ja asiakassuunnitelmassa sovittavien tavoitteiden mukaisesti. Perhetyön kautta vahvistetaan myönteistä vuorovaikutusta perheen sisällä. Nuoren ja hänen perheensä tilanteen parantuminen on oleellinen osa sijoituksen onnistumisen kannalta. Läheisillä on mahdollisuus yöpyä Nuortenkoti Pepin pihapiirissä, joka mahdollistaa yhteisen ajan viettämisen ja perhetyön, vaikka sijoitus olisikin tehty pidemmän matkan päästä.
