" Te ootte just tollasia kaikki, te uskotte vaan kaikista hyvää!"
- Jenny Poutiainen
- Jun 14
- 1 min read

" Te ootte just tollasia kaikki, te uskotte vaan kaikista hyvää!"
-Näin tokaisi tuohtuneena eräs Pepissä asuva nuori arkisen tilanteen keskellä. Tähän palautteeseen kiteytyy kaikkein tärkein arvo, jonka kautta tiimimme haluaa nuoremme kohdata.
Toimintaamme ohjaavat arvot ovat yhteistyö, rakkaus, rohkeus ja turva ja ne näkyvät kaikessa tekemisessämme. Olemme saaneet toimia väliaikaisena kotina nuorille nyt noin puolen vuoden ajan.
Kokosimme tiimipäivässä onnistumisia, jotka ovat tuleet esiin nuorten ja heidän perheidensä kanssa työskennellessä.:
-Tunnesäätelyn taidot vahvistuneet nuorilla
-Luottamus ja avoimuus on syventynyt aikuisia kohtaan- miten tämä näkyy? Nyt uskalletaan tuntea tunteita ja meillä ne saavat näkyä ja kuulua. Näin niitä päästään myös käsittelemään, ikävät kokemukset saavat tuntua ja meillä niitä voi käsitellä turvassa
-Nuoret osaavat tilanteesta riippuen tarkastella omaa toimintaansa ja käytöstään
-Ammattilaiset ymmärtävät kussakin tilanteessa herkemmin, mikä on nuoren tunneikä eri tilanteissa
-Mallintamalla ja tukemalla vanhemmuutta on onnistuttu vahvistamaan vanhemman toimijuutta ja kykyä vetää turvallisia rajoja nuorelle
-Koulunkäynti on alkanut hyvin, eli tässä tapauksessa tarkoittaen sitä, että nuoret menevät kouluun ja yrittävät parhaansa, vaikka päivät voivat olla lyhyitäkin- tämä on todella hyvä alku syksyä ajatellen
-Ammattilaiset ovat käyttäneet palkitsemista nuorten taitavan käyttäytymisen vahvistajana ahdistavassa tunnetilanteessa
-Aktiivista tekemistä nuorten kanssa, nuoret lähtevät yhteisiin aktiviteetteihin ja osallistuvat viikko-ohjelmassa olevaan työskentelyyn
-Hyvä yhteys omaohjattavan kanssa
-Todella ammatillista otetta ja ymmärrystä nuoren oireilevan käyttäytymisen taustavaikuttajista
-Tytöt viihtyvät yhteisissä tiloissa
-Nuoret ovat sanoittaneet, että meillä on turvallista ja hyvä olla
Olemme valtavan ylpeitä Pepin ammattilaisista, jotka ohjaavat ja kannustavat meille sijoitettuja nuoria arvostavalla tavalla. Turvalliset rajat asetetaan perustelemalla ja välittämistä osoittamalla.
Ja todella - Nuortenkoti Peppi on paikka, jossa kaikista uskotaan hyvää!
Kirjoittaja:
Anne-Mari Kuusimäki
Seela Sijaishuolto Oy:n henkiköstövalmentaja, KT, kouluttaja, ratkaisukeskeinen nepsy-valmentaja, yksilö- ja yhteisövalmentaja, kognitiivisen käyttäytymisterapian opiskelija
Comments